P8050008-normal.jpg

Ratsutilan kummitus on mukava ja hyvä kirja, jossa asiat kuvaillaan tarkasti ilman, että se häiritsee tarinan kulkua.

   Kirja kertoo Annasta, joka lähti kahdeksi viikoksi leirille Pegasus-ratsutilalle. Siellä hän sai uusia ystäviä, koki seikkailun, yöpyi tallissa ja ennen kaikkea tapasi upeita hevosia, muun muassa kauniin Monocerus-tamman.

   Kirjan juoni on kiva, ja pidin loppuratkaisusta. Ratsutilan kummítuksen persoonalliset yksityiskohdat, kuten se, että tilan kaikkien eläinten nimet löytyvät tähtikuvioista, ovat kivoja ja tekevät tarinasta mieleenpainuvan.

   Pidän myös siitä, että kaikilla kirjan hahmoilla on omat luonteensa ja persoonansa, iloisesta ja puheliaasta Fionasta vaisuun Vanessaan ja ärsyttävään Emilyyn sekä kiltistä Aquariuksesta kiukuttelevaan Leoon.

   Ratsutilan kummitus on yksi niistä harvoista kirjoista, jotka onnistuvat hiljalleen huijaamaan olevansa jotain muuta kuin ovat ja olemaan lopulta kuitenkin sitä mitä ihan ensimmäiseksi kuvittelit, menettämättä silti otettaan juonesta ja ollen hyvä kirja.

 

Arvosana: 8